Towers Watson Media

Historiamme

Jaettujen arvojen historia

Willis Towers Watsonin rikkaan historian ydinarvoja ovat aina olleet vahva asiakaskeskeisyys, tiimityön korostaminen, järkkymätön rehellisyys, molemminpuolinen kunnioitus ja jatkuva pyrkimys erinomaisuuteen. Monet asiakkaistamme ovat toimineet kanssamme yrityksemme alkuajoista lähtien. Riippumatta siitä, tulivatko he asiakkaiksemme välitys- tai vakuutuspalvelujemme vuoksi, olemme kohdelleet heitä kunnioittavasti, ajaneet heidän asiaansa ja korostaneet pyrkimystä erinomaisuuteen. Nämä arvot määrittelevät edelleen lähestymistapamme liiketoimintaan ja suhteemme asiakkaisiimme, sekä nyt että tulevaisuudessa.

Vakuutusvälityksen ja aktuaariammatin syntyminen

1828 — Henry Willis aloitti uransa kauppiaana myyden maahantuotuja tuotteita toimeksiannoilla Lontoon Baltic Exchangessa Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

1841 — Willis hakee Lloyd'sin jäsenyyttä, jossa hän aloittaa vakuutusten välittämisen toimeksiannoilla myymiensä kauppatavaroiden rahdeista. Yrityksensä kasvaessa hän aloitti toiminnan laiva-alalla ja merivakuutuksessa sekä perusti Henry Willis & Companyn.

1865 — Aktuaarikonsultointialan edeltäjäyritys Fackler & Co. perustettiin New Yorkissa.

1878 — Reuben Watson perusti R. Watson & Sonsin, joka on maailman suurin aktuaarialan yritys. Manchester Unity of Oddfellows nimitti hänet aktuaariksi samana vuonna. Manchester Unity on asiakkaamme tänäkin päivänä — kuten monet aikaisimmista aktuaari- ja välitysliikeasiakkaistamme.

1889 — Peter Fackler auttoi luomaan Yhdysvaltain aktuaariyhteisön (Actuarial Society of America), joka on tämän päivän Society of Actuariesin edeltäjä. Yhtiön konsultoivat aktuaarit ovat jo pitkään osallistuneet alan ammattiyhdistyksien toimintaan, palvelleet komiteoissa ja johtokunnissa sekä auttaneet muokkaamaan aktuaarin ammattia. Olemme edelleenkin yksi maailman suurimmista aktuaarien työnantajista.

Yrityksemme nousevat alan johtoasemaan

1896 — Henry Willis & Co. loi asiakassuhteen Yhdysvalloissa perustettuun Johnson & Higginsiin, minkä avulla Willis pääsi Yhdysvaltojen markkinoille.

1898 — Henry Willis & Co fuusioitui Faber Brothersin kanssa ja muodosti yhdessä yhtiön nimetä Willis, Faber & Co, loi valtavan määrän merialan asiakassuhteita ja muodosti tietojen mukaan maailman suurimman meklariportfolion.

1928 — Willis Faber & Company fuusioitui Dumas & Wylie Limitedin kanssa muodostaen Willis, Faber & Dumasin.

1910–luku — Kansallisen vakuutuslain voimaantulon jälkeen vuonna 1911 R. Watson & Sonsista tuli Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen johtava kansallisten vakuutusohjelmien neuvonantaja.

1920–luku — Edeltävän yrityksen perustaja Walter Forster, joka tunnettiin "eläkesuunnittelun isänä", myi yhden ensimmäisistä huomattavista eläkevakuutusohjelmista Eastman Kodak Companylle.

1934 — Towers, Perrin, Forster & Crosby (TPF&C) perustettiin. Sillä oli alussa jälleenvakuutus- ja henkivakuutusosasto, ja ajan kuluessa se erikoistui eläkkeisiin, jälleenvakuutusten välittämiseen ja työntekijöiden etuusohjelmiin.

Entistä yhdistetympään maailmaan sopeutuminen

1943 — Birchard Wyatt muodosti Wyatt Companyn, joka oli Washington D.C:ssä sijaitseva vakuutusalan konsultointiyritys.

1950 — Wyatt Company osti Fackler & Co:n.

1950–luku ja sen jälkeen — Yksityisten eläkkeiden suosio kasvoi entisestään ja johti vakuutusliiketoiminnan nousukauteen Atlantin molemmilla puolilla sekä vakautti asemamme yhtenä Euroopan ja Pohjois-Amerikan suurimmista vakuutuskonsultointiyrityksistä.

1960–luku — TPF&C laajensi palveluitaan sisältämään myös terveydenhoidon, palkanmaksun ja organisaatioiden konsultoinnin.

1976 — Willis, Faber & Dumas listattiin Lontoon pörssiin, mikä osoitti sen statuksen Yhdistyneen kuningaskunnan johtavana erikoismeklarina.

Globaali laajeneminen ja toimintojen lisääminen

1970– ja 1980–luku — Säädösten muutokset ja kasvavat työntekijäetuuksien kustannukset Yhdysvalloissa kasvattivat vakuutusosaamisen tarvetta.

1980–luku — Willisin jälleenvakuutusliiketoiminta laajeni ja ensimmäistä kertaa jätti merialan välityksen varjoonsa.

1986 — Towers, Perrin, Forster & Crosby ostivat Atlantassa sijaitsevan Tillinghast, Nelson & Warrenin.

1987 — Towers, Perrin, Forster & Crosby sai uuden nimen Towers Perrin.

1990 — Willis, Faber & Dumas saapuivat Yhdysvaltoihin vähittäiskauppameklarina fuusioiduttuaan Corroon & Blackin kanssa, jolloin yhdistetyistä yrityksistä muodostui maailman neljänneksi suurin vakuutusmeklari.

1995 — R. Watson & Sons ja Wyatt Company muodostivat liittouman, perustivat Watson Wyattin ja yhdistivät globaalit resurssinsa.

1995 — Willis osti 33 % osuuden ranskalaisesta Gras Savoye -välitysliikkeessä.

1997 — Kohlberg Kravis Roberts yksityisti Willis Corroonin 1,4 miljardin Yhdysvaltain dollarin kaupassa.

1998 — Willisin toiminnot yhdistettiin yhden nimen alle: Willis Group.

2000 — Watson Wyatt listattiin New Yorkin pörssiin.

Autamme asiakkaitamme onnistumaan epävarmassa maailmassa

2001 — Willis Group listattiin New Yorkin pörssiin ja kasvoi vahvasti.

2006 — Willis Research Network lanseerattiin maailman suurimpana yhteistyönä akateemisten instituutioiden ja rahoitussektorin välillä.

2008 — Willis Groupin Yhdysvaltojen toiminnot kaksinkertaistuivat, kun se osti Hilb Rogal & Hobbsin 2,1 miljardilla Yhdysvaltain dollarilla.

2010 — Yhdenvertaisten fuusiossa Towers Perrin ja Watson Wyatt yhdistyivät muodostaen Towers Watsonin.

2012 — Towers Watson osti Extend Healthin ja pääsi yksityisen terveydenhoidon vaihtomarkkinoille Yhdysvalloissa.

2015 — Willis Group käytti oikeuttaan ostaa jäljellä oleva Gras Savoye ja suostui ostamaan 85 % Milleristä, joka on Lontoon johtava itsenäinen vakuutustukkumeklari.

2016 — Willis Group ja Towers Watson fuusioituvat, ja uusi nimi on Willis Towers Watson.